Perhepsykoterapia

Asiakassuhde perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja rehelliseen vuorovaikutukseen, jossa haasteiden keskellä tutkitaan ja löydetään mahdollisuuksia muutosmatka – Jaana Leinon psykoterapiatyön matkalla.

perheterapiakuvake

Perheterapiassa on keskeistä perheen jo koetellussa toiminnasta löydettävät ja keskustelun sisällä ilmenevät voimavarat ja myönteiset mahdollisuudet. Yksittäisen perheenjäsenen kokemukset kytkeytyvät koko perheen tarinaan ilmeten jäsenten käyttäytymisessä ja heidän kokemissa merkityksissä. Perheterapiaan osallistutaan samanaikaisesti joko koko perheen voimin tai perheenjäsenten eri kokoonpanojen kesken. 


Olen erikoistunut vakauttavaan perhepsykoterapiaan, josta on sinulle hyötyä, jos olet kokenut elämäsi aikana esimerkiksi laiminlyöntiä, vaille jäämistä tai mieltä järkyttäneitä kokemuksia. Näillä kokemuksilla on tiedostettu tai tiedostamaton vaikutus eri tilanteissa, jonka vuoksi perheterapiassa pyritään laajentamaan teidän kykyä olla normaalissa vireystilassa. Menetelmät soveltuvat myös lasten kanssa yhdessä toteutettaviin tapaamisiin. Vakauttava perhe- tai pariterapia ei kuitenkaan korvaa traumaterapiaa, jos siihen on tarvetta.

Varaa aika perheterapiaan tai kysy lisää

Instagram: @joonaoja_vk

Muutosmatka -Jaana Leinon toteuttamaa perheterapiaa
voi saada yksityisesti tai Kelan tukemana kuntoutuspsykoterapiana, vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena ja vanhemmuuden ohjaamisena. Tällöin joko osan tai koko psykoterapian kustantaa Kela. Alla linkkejä, jonka kautta saat selvyyden, kuinka voit hakeutua Kelan tukeman perhepsykoterapiaan:


https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia
https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia-nain-hae...
https://www.kela.fi/vaativa-laakinnallinen-kuntout...
https://www.kela.fi/vaativa-laakinnalinen-kuntoutu...


Perheterapia: 160€ / 90 min


Kelan tukemassa kuntoutuspsykoterapiassa Kela kustantaa tunnin tapaamisesta 63,91 € ja 1,5 tunnin tapaamisesta 95,87 €. Loppuosa on teidän omavastuuosuutta.

Ota yhteyttä tai kysy lisää lomakkeella

Ota yhteyttä ja varaa aika perheterapiaan – Olemme apunasi Oulussa ja lähialueilla.

Tavoitat minut täältä

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lisätietoja. Hyväksyn evästeiden käytön jatkamalla sivuston käyttöä.